Käyttö­omaisuuden poistot kirjanpidossa

Taloushallinto | 05.10.2018

Kirjoittaja Satu Antikainen

Käyttöomaisuuteen liittyvien poistojen vaikutus yrityksen tulokseen ja tunnuslukuihin voi olla huomattava. Tämän vuoksi poistosuunnitelmat on tärkeä tehdä huolella huomioiden käyttöomaisuuden todellinen käyttöaika, koska poistot tehdään pääsääntöisesti vaikutusaikanaan. Lisäksi on tärkeää huomioida ajallisesti kirjanpidon poistoina kuluksi kirjattavan ja verotuksen poistosääntöjen mukaan tehtävän maksimipoiston poistoeroina käsiteltävien erien joskus isotkin erot. Nyt onkin hyvä aika käydä läpi yrityksen poistosuunnitelmat yhdessä asiantuntijan kanssa.

Käyttöomaisuuden poistokäytännöt

Nykyisen kirjanpitolain mukaan käyttöomaisuus on terminä muuttunut pysyviksi vastaaviksi, mutta verottaja käyttää sitä edelleen. Käyttöomaisuus jaetaan kirjanpidossa aineettomaan ja aineelliseen omaisuuteen. Verotuksen poistokäytäntö näille on erilainen. Aineettomat poistetaan tavallisesti tasapoistoina ja aineelliset monesti menojäännöspoistoina. Kirjanpidon poistot taas ovat usein vaikutusaikaan perustuvia tasapoistoja.

Osa käyttöomaisuudesta jaetaan kulumattomaan käyttöomaisuuteen, josta poistoja ei tehdä, koska katsotaan, että kyseessä olevan omaisuuserän arvo ei ajan kulumisen myötä laske. Kulumattomaan omaisuuteen kuuluvat muun muassa maa-alueet, taide-esineet ja palautettavat liittymämaksut.

Poistosuunnitelman laatiminen

Konserniin kuuluvien sekä muiden kuin pienten kirjanpitovelvollisten tulee laatia poistosuunnitelma. Poistosuunnitelma voi perustua elinkeinoverolain maksimipoistoihin tai tasapoistoihin. Suunnitelman ylittävät poistot voidaan kirjata vain veroperusteisen syyn vuoksi. Edellä mainitun kirjanpitolain säännöstä poiketen ammatinharjoittaja sekä yritys, jonka toiminta perustuu kiinteistön hallintaan, saa poistaa käyttöomaisuuteen kuuluvan hyödykkeen ilman erillistä poistosuunnitelmaa. Poistot tulee kuitenkin tehdä hankinnan vaikutusaikana, noudattaen jatkuvuutta ja johdonmukaisuutta.

Poistot käyttöomaisuuden hankinnassa

Uuden koneen tai kaluston hankkiminen on yritykselle usein kallis investointi. Ennen hankintaa investoinnin rahoitusta suunnitellaan tarkkaan, ja samalla tulisi miettiä myös investoinnin vaikutusta yrityksen verotukseen, tulokseen ja tunnuslukuihin. Poistosuunnitelman avulla voidaan suunnitella, milloin suurien investointien vaikutus yrityksen tulokseen ja myös verotukseen on paras mahdollinen. Hankinnan aikaistaminen kuluvalle tilikaudelle tai siirtäminen seuraavalle voi muuttaa verotettavaa tulosta paljonkin. Kirjanpidon suunnitelman mukaiset poistot tehdään vain investoinnin käyttökuukausilta eli vaikutusaikanaan, mutta verotuksen näkökulmasta poistot voidaan tehdä elinkeinoverolain maksimisäännösten mukaisina. Investoinnin ajankohtaa mietittäessä ja poistosuunnitelmaa tehdessä on hyvä vertailla elinkeinoverolain mukaisia poistoja sekä vaikutusaikaan perustuvaa tasapoistoa.

Poistosuunnitelmaa laatiessa on myös tärkeää huomioida poikkeussäännöt, joiden mukaan hankintameno voidaan poistaa kokonaan jo hankinnan verovuonna. Poikkeussäännöt ovat:

  • todennäköinen taloudellinen käyttöaika on enintään 3 vuotta tai
  • hankintameno on enintään 850 euroa (pienhankinta)

Lue myös Taseen omaisuuserien arvon vaikutukset omaan pääomaan

Maksimisääntö

Nykyisen kirjanpitolain, joka tuli voimaan 1.1.2016, mukainen maksimisääntö tasapoistoille on enintään 10 vuotta entisen 20 vuoden sijasta, ellei vaikutusaikaa voida luotettavasti arvioida pidemmäksi. 10 vuoden maksimisääntö koskee lähinnä aineettomia oikeuksia kuten kehittämismenoja, liikearvon hankintamenoa sekä muita pitkävaikutteisia menoja. Ennen vuotta 2016 tehtyjen investointien pidemmät poistosuunnitelmat on lupa käyttää loppuun tuolloin laaditun suunnitelman mukaan. Yrityksen kannattaa ottaa käyttöön erillinen käyttöomaisuuskirjanpitoon tarkoitettu järjestelmä, jos käyttöomaisuuden eriä ja tapahtumia on paljon ja käyttöomaisuuden seuranta sekä poistolaskenta on merkittävä osa yrityksen taloushallintoa. Tutustu taloushallinnon palveluihin.

Asiantuntijamme auttavat tarvittaessa yrityksesi käyttöomaisuuden seurannan ja poistosuunnitelmien kehittämisessä yrityksesi tarpeita vastaavaksi. Meiltä löytyy myös palvelut sekä työvälineet käyttöomaisuuden asianmukaiseen hallintaan.

 

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Saat tiedon mm. uusimmista blogeistamme, ajankohtaisista webinaareistamme ja asiantuntijoidemme kirjoittamista oppaista ensimmäisten joukossa.

Kyllä. Haluan saada Azetsilta uutiskirjeen, tietoa palveluista, kutsuja tapahtumiin ja webinaareihin.

Hyväksyn tietosuojakäytännöt. Voin milloin tahansa muokata tilauksiani tai perua viestit.

post author

Kirjoittajasta Satu Antikainen

Business Advisor, Azets Joensuu