Esihenkilön työmäärä kasvaa
Hybriditiimin työarjen järjestäminen haastaa sekä henkilöstöä että esihenkilöitä. Osa asiantuntijatyötä tekevistä haluaa jatkaa työskentelyä kotitoimistosta, ja osa taas haluaa erottaa työ- ja kotiarjen toisistaan ja käydä toimistolla. Jotkut ovat tottuneet ajasta ja paikasta riippumattomaan työtapaan, ja ajatus jonkun muun sääntelemästä sijainnista ja tahdista ahdistaa.
Esihenkilön näkökulmasta eri sijainteihin hajaantunut tiimi vaatii enemmän vuorovaikutukseen käytettävää aikaa, koska tieto, ohjeistus ja kontaktointi täytyy jakaa useisiin eri kanaviin ja alustoihin samanaikaisesti.
Hajautetun etätiimin johtaminen ei onnistu vanhoilla työkaluilla
Hybridityö vaatii prosessien uudistamista ja esihenkilön roolin päivittämistä. Työ ei koostu enää niinkään valvomisesta ja käsiohjauksesta, vaan painopiste siirtyy merkityksellisen työn mahdollistamiseen ja osaamisen valmentamiseen. Olipa kyseessä koodaus tai kiinteistöhuolto, työn laadusta vastaa yhä vahvemmin työntekijä itse.
Googlen käyttämä OKR-malli (Objectives and Key Results) soveltuu hyvin hybriditiimin toiminnan johtamiseen, koska esihenkilön viestintä on siinä enemmän tavoitteita painottavaa ja jatkuvan valvonnan sijaan hän seuraa konkreettisten osatavoitteiden toteumaa. Fyysisen etäisyyden kasvaessa itseohjautuvuuden osaamista ja kyvykkyyttä pitää myös kasvattaa, jotta henkilöstöllä on keinot päästä tavoitteisiin.
Hajautettujen tiimien hybridityössä yritysten organisoituminen toimintojen mukaisiin siiloihin saattaa jopa vahvistua, jos ei erikseen kiinnitetä huomiota tiimien väliseen yhteistyöhön ja koko yrityksen tavoitteen mukaisen toiminnan tukemiseen.
Myös esihenkilön oma työskentelytapa vaikuttaa siihen, miten tiimi arvottaa etä- tai läsnäoloa. Jos esihenkilö on aina toimistolla ja edistää asioita vain niiden kanssa, jotka myös sattuvat olemaan toimistolla, etätyössä olevat kokevat jäävänsä paitsioon. Jos esihenkilö puolestaan on vain etänä, eikä juuri ota henkilökohtaista kontaktia missään kanavassa, tiimin sitoutuminen koko organisaatioon heikkenee.
Luottamus ja välittäminen on edellytys esihenkilötyössä onnistumiseen
Usein ne organisaatiot, jotka ovat vaalineet henkilökohtaisia kohtaamisia henkilöstöönsä, ovat nostaneet tuottavuuttaan eniten. Tyypillisesti näissä organisaatioissa on hyödynnetty coachingia, mentorointia, yhteiskehittämistä ja valmentavaa esihenkilötyötä.
Työnantajan vaihtaminen on helpompaa, kun työtä on totuttu tekemään paikkariippumattomasti. Siksi henkilöstön sitouttamisen tärkeys kasvaa hybridityössä. Viestinnälliset taidot kuten puheeksi ottaminen, palautteen antaminen ja vaikeiden tilanteiden hallinta nousevat asiaosaamista tärkeämmiksi esihenkilötaidoiksi.
Hybridityöskentelyssä korostuu erilaisten ja eri elämäntilanteessa olevien ihmisten johtaminen
Hybridityöhön siirryttäessä esihenkilöiden on tärkeää kartoittaa, mikä rytmi sopii tiimin jäsenille parhaiten. Työn ja muun elämän tasapainottaminen onkin keskeinen työhyvinvoinnin osa-alue, ja sen merkitys on korostunut etätyön myötä.
Miten esihenkilö voi organisoida oman työnsä hybridiaikaan?
Hybridityö ei koske kaikkia ammatteja samalla voimalla. Esimerkiksi hoiva- tai siivoustyö vaatii edelleen ihmisen läsnäoloa, mutta ohjelmointia voi tehdä missä vaan on riittävä nettikaista. Tästä huolimatta myös lähityötä tekevien ihmisten esihenkilöt todennäköisesti työskentelevät yhä useammin etänä vaikkapa vuorotyön tai työtehtävän sijainnin vuoksi.
Tässä muutama nyrkkisääntö esihenkilölle hybriditiimityössä:
- Tue tavoitteeseen pääsyä, koske et voi valvoa suoritteen tekemistä paikan päällä koko ajan.
- Reagoi nopeasti asiakasreklamaatioihin tai laatupoikkeamiin ja kohdenna ohjaava, henkilökohtainen palaute täsmällisesti aikaan, paikkaan ja henkilöön. Korjaa ja paranna yhdessä henkilön tai tiimin kanssa.
- Kalenteroi säännöllinen puhelin/sms/whatsapp-viestintä tiimisi jäsenten kanssa. Joskus voi soittaa spontaanistikin. Tee itsesi näkyväksi ja kuuluvaksi, vaikka oletkin etänä.
- Kalenteroi säännölliset tiimitapaamiset kasvokkain tavaten ja motivoi niihin osallistuminen. Ilman sosiaalista verkostoitumista osa tiimin jäsenistä liukuu kaikkien ulottumattomiin. Rakenna kohtaamisen paikkoja arkeen.
- Järjestä tiimille mahdollisuus tavata epävirallisissa merkeissä, vaikkapa kvartaalikahveilla, jossa tiimit voivat tavata toisiaan ja esihenkilöitään livenä. Etätyössä yrityksen kulttuuri ja arvot jäävät helposti abstrakteiksi, joten tapahtumat ja kohtaamiset ovat entistä tärkeämpiä.
Mietitkö esihenkilötyön kehittämistä hybridiorganisaatiossa? Ota yhteyttä niin keskustellaan!