Työsopimus on syytä laatia huolellisesti, jolloin vältytään mahdollisilta väärinkäsityksiltä, kun molemmilla osapuolilla on sama tieto sopimuksen ehdoista. Ristiriitatilanteissa voidaan myös tarkistaa riidan kohteena oleva asia sopimuksesta, mikäli se on laadittu kirjallisesti.
On myös hyvä ymmärtää, miten työsopimus eroaa toimenkuvauksesta ja tarvittaessa työhön kutsuttavan puitesopimuksesta.
Kirjallinen sopimus tai suullinen sopimus
Työsopimus voi olla kirjallinen tai suullinen. Lähtökohtaisesti on suositeltavaa, että kirjallinen sopimus tehdään aina, vaikka kyseessä olisikin ihan lyhytaikainen työsuhde tai työsuhde, jossa viikkotuntimäärä on hyvin alhainen tai jopa ns. 0-tuntisopimus, jolloin viikkotuntimäärää ei ole taattu lainkaan.
Uudessa työsuhdetta koskevassa lainsäädännössä velvoitetaan työnantajaa antamaan työntekijälle kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista (TSL 2:4). Selvitystä ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos ehdot käyvät ilmi kirjallisesta työsopimuksesta. Tässäkin mielessä on hyvä panostaa sopimuksen laadintaan.
Työsopimuksessa on syytä olla maininta seuraavista asioista:
- työnantajan ja työntekijän koti- tai liikepaikka
- työnteon alkamisajankohta
- määräaikaisen työsopimuksen päättymisaika tai sen arvioitu päättymisaika sekä määräaikaisuuden peruste
- koeaika
- työntekopaikka tai jos työntekijällä ei ole pääasiallista kiinteää työntekopaikkaa, selvitys niistä periaatteista, joiden mukaan työntekijä työskentelee eri työkohteissa
- työntekijän pääasialliset työtehtävät
- työhön sovellettava työehtosopimus
- palkan ja muun vastikkeen määräytymisen perusteet sekä palkanmaksukausi
- säännöllinen työaika
- vuosiloman määräytyminen
- irtisanomisaika tai sen määräytymisen peruste
- lopputilin maksaminen työsuhteen päättyessä. Yleensä mainitaan, että lopputili maksetaan työsuhteen päättymistä seuraavana tavanomaisena palkanmaksupäivänä.
Lataa Miten teen hyvän työsopimuksen? -opas
Työsopimuksen sisällön muuttaminen
Työsopimus on molempia osapuolia sitova sopimus, jonka muuttaminen edellyttää joko laillista irtisanomisperustetta tai molempien osapuolten suostumusta.
Työsopimuksen voi laatia eri kielillä
Työsopimuksessa käytettävä kieli on vapaasti valittavissa sillä edellytyksellä, että työntekijä ymmärtää käytettyä kieltä. Näin ollen esim. vain englanninkielinen työsopimus on lähtökohtaisesti Suomessa pätevä.
Työsopimuksen ja kirjallisen toimenkuvauksen erot
Kirjallinen toimenkuvaus ei ole osa työsopimusta, ja sitä työnantaja voi yleensä muuttaa tarvittaessa ilman irtisanomisperustetta tai sopimista. Toimenkuvaus on siis kuvaus siitä, mitä työntekijältä kulloinkin työssään odotetaan. Tarvittaessa toimenkuva voi olla hyvinkin yksityiskohtainen, mutta monesti riittää yleisempikin kuvaus yksikön tehtävistä.
Toimenkuvaa kannattaa päivittää säännöllisesti
Toimenkuvan on hyvä olla mahdollisimman hyvin ajan tasalla. Suositeltavaa onkin päivittää toimenkuvaus viimeistään vuosittaisten kehityskeskustelujen aikaan.
Työsopimuksen ja tarvittaessa työhön kutsuttavan ns. puitesopimuksen erot
Tarvittaessa työhön kutsuttavan kanssa tehdään ns. puitesopimus. Tässä puitesopimuksessa osapuolet sopivat, että yritys tarjoaa henkilölle lyhyitä määräaikaisia työsuhteita silloin tällöin. Tähän puitesopimukseen ei vielä sovelleta Työsopimuslakia.
Työsopimuslaki alkaa päteä, kun henkilö vastaanottaa työn
Henkilöllä on oikeus kieltäytyä tarjotusta työstä, mutta jos hän sen vastaanottaa, niin tällöin syntyy määräaikainen työsuhde ja vasta tällöin Työsopimuslaki alkaa päteä. Tällainen määräaikainen työsuhde voi olla jopa vain yhden työvuoron mittainen. Toisaalta määräaikainen työsuhde voi olla pidempikin esimerkiksi, jos tekijää tarvitaan pitkälle sairauslomalle joutuneen työntekijän sijaiseksi.
Puitesopimuksessa kannattaa ilmoittaa lopputilin maksuaikataulu
Koska ei ole hallinnollisesti mielekästä maksaa jokaisen lyhyen määräaikaisen työsuhteen jälkeen lopputiliä lomakorvauksineen, niin jo puitesopimuksessa on syytä mainita, että lopputili lomakorvauksineen maksetaan yrityksen normaalin palkanmaksuaikataulun puitteissa.
Puitesopimus useamman henkilön kanssa on suositeltavaa
Koska henkilöllä on oikeus kieltäytyä tarjotusta työvuorosta, on yrityksen monesti kannattavaa sopia tällainen puitesopimus useamman henkilön kanssa. Tällöin yrityksellä on käytössään useamman henkilön muodostama ”pooli”, josta voidaan valita työtarjouksen kohde.
Azets voi auttaa työsopimusasioissa
Autamme mielellämme, mikäli tarvitset tukea työsopimuksen laatimiseen tai muu kysymys työsuhdejuridiikassa askarruttaa.