Muun talouden informaation seurannan ohessa osakeyhtiön hallitus vastaa oman pääoman tilanteen ja riittävyyden seurannasta. Etenkin heikossa taloudellisessa tilanteessa olevan yhtiön kohdalla hallituksella on korostunut velvollisuus seurata oman pääoman tilannetta jatkuvasti, ei ainoastaan tilinpäätöksen hetkellä. Jos oma pääoma on menetetty, on osakeyhtiölain määräämiin toimenpiteisiin ryhdyttävä.
Rekisteri-ilmoitus PRH:lle
Hallituksen on viipymättä tehtävä rekisteri-ilmoitus oman pääoman menettämisestä valvontaviranomaiselle. Lain vaatima rekisteri-ilmoituksen tekeminen on osa osakeyhtiölain perusperiaatetta, velkojainsuojaa. Ilmoituksen teon jälkeen yhtiön velkojilla ja muilla sidosryhmillä on käytettävissään tieto yhtiön oman pääoman tilanteesta.
PRH:lle tehtävä rekisteri-ilmoitus ei itsessään vaikuta suoraan yhtiön toimintaan, mutta se voi vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi luottokelpoisuuteen ja vieraan pääoman korkoon.
Mikäli hallitus laiminlyö oman pääoman menettämisestä ilmoittamisen, saattaa hallitus joutua vahingonkorvausvastuuseen esimerkiksi konkurssitilanteessa yhtiön velkojille.
Oman pääoman laskeminen
Kun yhtiön oma pääoma on negatiivinen ja lähdetään arvioimaan, tuleeko rekisteri-ilmoitus oma pääoman menettämisestä tehdä, saadaan osakeyhtiölain 12 luvussa määritelty pääomalaina lukea mukaan omaksi pääomaksi, vaikka se kuuluukin taseessa vieraan pääoman eriin. Myös poistoero ja vapaaehtoiset varaukset saadaan laskea mukaan oman pääoman lisäyksiksi.
Erityisellä varovaisuudella ja perusteltu selvitys toimintakertomuksessa tai taseen liitetietona antaen voidaan yhtiön omaisuuden todennäköinen luovutushinta laskea oman pääoman lisäykseksi. Edellytyksenä on, että todennäköinen luovutushinta on kirjanpitoarvoa suurempi muutoin kuin tilapäisesti.
Oman pääoman vahvistaminen
Oman pääoman vahvistaminen on mahdollista eri keinoin, esimerkiksi:
- Voidaan tehdä sijoitus osakepääomaan tai SVOP-rahastoon.
- Yhtiön muunlaisen lainan muuntaminen oman pääoman ehtoisiin eriin on myös mahdollinen keino parantaa oman pääoman tilannetta.
- Voitolliset tilikauden vahvistavat myös osaltaan omaa pääomaa.
- Uuden pääomalainan antaminen on yksi keino välttää rekisterimerkintä oman pääoman menettämisestä. Huomattavaa on, että pääomalaina itsessään ei kasvata omaa pääomaa. Se huomioidaan osana omaa pääomaa vain, kun arvioidaan, onko oma pääoma negatiivinen ja täten rekisteröitävä.
Eri vaihtoehtoja mietittäessä on syytä huomioida miten sijoitus tai muunlaisen lainan muunto vaikuttaa myöhemmin rahan takaisinmaksuun.
Pääomalainan osalta on syytä huomioida osakeyhtiölain sille asettamat tietyt ehdot:
- Pääomalaina ja sen korko saadaan maksaa takaisin yhtiön selvitystilassa ja konkurssissa vasta kaikkien muiden velkojien jälkeen.
- Pääomalaina voidaan palauttaa ja sille voidaan maksaa korkoa vain siltä osin kuin yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän.
- Yhtiö tai sen tytäryhtiö eivät saa antaa pääomalainasta vakuutta.
- Pääomalainasopimus on tehtävä kirjallisesti.
Oman pääoman elpyminen
Kun oma pääoma on yli puolet osakepääomasta, voidaan osakepääoman menetyksestä tehty rekisteri-ilmoitus poistaa uudella rekisteri-ilmoituksella. Rekisteri-ilmoitukseen liitetään tase tai muu selvitys. Huomioitavaa on, että mikäli yhtiöjärjestys tai laki vaatii tilintarkastuksen niin ilmoitukseen liitettävän taseen tai muun selvityksen on oltava tilintarkastettu.
Voimme auttaa sinua pysymään selvillä talouden kehityksestä hoitamalla kirjanpitosi ajallaan ja oikein. Meiltä saat tuen ja ennusteet myös budjetointiin ja ennusteiden tekemiseen. Tutustu taloushallinnon palveluihimme