Vuodenvaihde lähenee ja on jälleen aika pysähtyä vuoden vaihteessa päättyvän tilikauden tilinpäätökseen liittyvien asioiden äärelle. Aiemmassa tilinpäätöksen ennakointiin ja liiketoiminnan kehittämiseen liittyvässä blogissa keskityttiin suunnittelun ja ennakoinnin tärkeyteen. Jotta tilinpäätöksen laatiminen olisi mahdollisimman vaivatonta, niin tässä vaiheessa vuotta on viimeistään tärkeää huomioida tilinpäätökseen tarvittavan tiedot, työnjako ja aikataulutus. Tämän tueksi koostimme muistilistaa tilinpäättäjän tueksi.
Alle on listattu yleisesti tilinpäätökseen liittyviä asioita, joita tulisi huomioida, tarkastaa ja käsitellä tilinpäätöksessä oikean ja riittävän tiedon saamiseksi. Tietojen tarkastelussa on lisäksi huomioitava yhtiömuodon vaatimukset sekä yrityskohtaiset erot. Mikro- ja pienyrityksille on tilinpäätösten osalta kevennettyjä menettelyjä verrattuna suuryrityksiin.
Tilinpäättäjän muistilista
- Laskutus, myynnin tarkastelu siten, että tehdyt ja toimitetut työt on laskutettu suoriteperiaatteen mukaisesti, jaksotustarve huomioiden
- Myyntireskontran täsmäytys, luottotappioiden ja kuranttiuden tarkastelu sekä perinnän tilanne
- Ostot, ostojen tarkastelu siten, että kaikki kulut on käsitelty toimituspäivämäärien mukaisena
- Ostovelat täsmätty ja kurantteja
- Alennukset, saadut sekä myönnetyt vuosi- ja paljousalennukset
- Varasto, inventaari, jossa arvostus asianmukaisessa kunnossa
- Keskeneräiset työt työkohteittain
- Matka- ja kululaskut aiheuttamis- ja suoriteperiaatteen mukaan tehtynä
- Luottokorttitapahtumat, laskut ja niiden tositteet hoidettuina
- Vuokrakulut ja muut juoksevat kulut suoriteperusteisesti käsiteltynä
- Palkkojen osalta luontoisetujen, palkkioiden, siirtyvien palkkojen ja lomapalkkojen osalta jaksotukset sekä niiden ajantasaisuus, perusteet dokumentoitu, kirjattu ja täsmätty
- Henkilökunnan keskimääräinen lukumäärä laskentaperusteineen
- Palkkojen vuosi-ilmoitukset verotuksen ja vakuutusten osalta dokumentoitu ja täsmätty
- Käyttöomaisuus, investoinnit ja poistosuunnitelmat, investointien käyttöönottohetken dokumentointi, täsmäytys sekä niiden tarkastelu mm. saatujen avustusten sekä alv-käsittelyn osalta
- Verotuksen tarkistus, täsmäytys ja mahdollisten jaksotusten huomioiminen kaikelta osin
- Verotuspäätös edelliseltä verovuodelta tarkastettuna
- Pankkitilit, saldotodistukset ja korkosaatavat
- Kassa, käteiskassojen erittelyt ja määrät täsmäytettynä
- Sijoitukset, salkkuraportti sijoituksista, kpl-määrät, hankintamenot ja markkina-arvot sekä LEI-tunnuksen hakemisen tarkistus
- Luottojen ja osamaksusopimusten saldotodistukset, korkovelat, seuraavan 12 kk lyhennyssuunnitelmat sekä yli 5 vuoden kuluttua erääntyvät lainapääomat
- Leasing-sopimukset sopimusehtoineen tai leasing-yhtiöltä saatu selvitys jäljellä olevista leasingmaksuista
- Vakuutusasiakirjojen yhteenveto
- Vastuut, liitetietoja varten yrityskiinnitykset, takaukset, pantit, määräaikaiset vuokrasopimukset sekä muut yhtiöön liittyvät vastuut ja rasitteet
- Osake- ja osakasluettelo, huomioiden omistajanvaihdokset tai tehdyt osakassopimusten muutokset
- Rekisteritiedot, Kaupparekisterin prh.fi sekä www.ytj.fi – tietojen ajantasaisuuden tarkastelu ja mahdolliset toimenpiteet. Mm. hallituksen ja tilintarkastajien mahdolliset muutokset
- Tilaajavastuulain vaatimusten mukainen tarkastelu ja dokumentointi
- Intressitahot, selvitykset yrityksen intressitahoihin kuuluvien välillä tehdyistä liiketoimista
- Saatavat osakkailta ja saadut vakuudet sekä verovaikutusten tarkastelu osakaslainasta ennen vuoden vaihdetta
- Osinkolaskelma ja -ehdotus sekä osingon nostoajankohta. Tarvittaessa osinkoa-palkkaa optimointi
- Muuta vastuisiin mahdollisesti vaikuttavaa, mm. omistajavaihdokset, yritysjärjestelyt, oikeudenkäynnit ja mahdolliset keskeneräiset riitatilanteet tms.
- Hallinto, hallituksen ja yhtiökokousten pöytäkirjat liitteineen dokumentoituina, allekirjoitettuina ja arkistoituina
- Sopimukset arkistoituna, mm. kauppakirjat, vuokrasopimukset, velkakirjat ja muut merkittävät sopimukset
- Tilinpäätöksen sähköisen allekirjoituksen hyödyntämisen tarkastelu
- Arkistointi, lakisääteisesti arkistoitavan materiaalin dokumentointi ja tarkistus
- Tilintarkastus, valmistelut ja aikataulutus
Sovi oman tilitoimistosi asiantuntijan kanssa työnjako ja aikataulutus tilinpäätöksen vaatimiin toimenpiteisiin. Tutustu Azetsin tilitoimistoihin. Me Azetsilla autamme mielellämme. Lopullisen tilinpäätöksen valmistuttua tarkastellaan yhdessä mennyt ja ennakoidaan kuluvaa tilikautta sekä tulevaa. Lue Azetsin kirjanpitopalveluista.