Oikeudenmukainen verotus herättää usein voimakkaita tunteita varsinkin yrittäjissä ja pk-yrityksissä. Yrittäjänä toimivilla on suuri vastuu oman verotuksensa hoitamisesta, erityisesti arvonlisäverojen ja yhteisöverotuksen saralla. Toisin kuin palkansaajille, yrityksille ei tule Verohallinnolta automaattisesti esitäytettyä veroilmoitusta, jonka oikeellisuuden voisi helposti tarkistaa.
Suomalainen verojärjestelmä ei aina ole kaikista selkein kokonaisuus. Tuloverolaki, arvonlisäverolaki ja elinkeinotulon verottamisesta annetut lait ovat pitkiä ja teknisiä. Jos verotusta toimitettaessa ei ole itse tietoinen omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, saattaa se tulla yrittäjälle tai yritykselle kovin kalliiksi. Pahimmassa tapauksessa maksetaan huomattavasti enemmän veroja, kuin mihin lakien ja asetusten mukaan olisi velvollisuus.
Siitä huolimatta, että suomalaiset viranomaiset ovat maailmanlaajuisesti osaavia ja luotettavia, saattaa esimerkiksi Verohallinnossa tapahtua virheitä verotusta toimitettaessa. Hyytävä esimerkki on korkeimman hallinto-oikeuden antama vuosikirjaratkaisu KHO 2021:88, jossa vasta korkein hallinto-oikeus korjasi aiempien viranomaisten tekemät ilmeiset virheet.
Verovalitus kannatti – sivutoiminen yrittäjä sai oikeutta
Tapauksessa KHO 2021:88 oli kyse sivutoimisesta hevosten kengittäjästä. Henkilö teki kokopäiväisen palkkatyön ohella hevosten kengittämistä toiminimensä kautta eli hän toimi ammatinharjoittajana.
Hänen toimintaansa oli kohdistettu verotarkastus, jonka yhteydessä verotarkastaja oli havainnut yrittäjän henkilökohtaisella pankkitilillä käteispanoja. Verotarkastaja oli poliisikuulusteluissa todistajana ilmoittanut, että näitä henkilökohtaisen tilin tapahtumia ei oltu käsitelty kirjanpidossa. Verotarkastaja oli kertomansa mukaan päätellyt tämän pelkästään tilitietojen perusteella. Verotarkastaja oli vielä erikseen poliisikuulustelussa todistajana todennut, että kirjanpito oli tätä väitettyä ohimyyntiä lukuun ottamatta ollut ”ihan kunnossa”.
Verotarkastaja oli kuitenkin tehnyt vakavan virheen, minkä vuoksi myös hänen johtopäätöksensä oli virheellinen. Hän ei nimittäin ollut verrannut toiminimen käytössä ollutta tiliä yhtiön kirjanpitoon ja veroilmoituksiin. Niistä olisi voinut havaita, että toiminimen käytössä olleelle tilille oli kohdistettu selvästi vähemmän maksuja, kuin mitä yhtiön kirjanpidossa oli kirjattu.
Tämä seikka huomioon ottaen verotarkastajan päätelmä siitä, että henkilökohtaisen tilin käteispanot olisivat ohimyyntiä, oli auttamatta virheellinen. Yrittäjän käteisviennit henkilökohtaiselle tilille eivät näin ollen välttämättä tarkoittaneet sitä, etteikö mainittuja myyntejä olisi kirjattu kirjanpitoon oikein.
Verotuksen oikaisulautakunta ja hallinto-oikeus olivat yksityiskohtia tarkastelematta hyväksyneet verotarkastuksen perusteella määrätyt verotuksen oikaisut. Kiusallisen asiasta tekee se, että hallinto-oikeus on itse ratkaisunsa perusteluissa todennut, että kirjanpito ei ole sinänsä ollut kirjanpitolain vastainen eikä sitä voitu pitää epäluotettavana yksin kassakirjan puuttumisen vuoksi. Lisäksi hallinto-oikeus oli havainnut, että ilmoitetut kengityksistä saadut tulot olivat olleet merkittävästi suuremmat kuin asiakkaiden toiminimen pankkitilille maksamat määrät. Tästä huolimatta hallinto-oikeus oli todennut, että on ollut mahdollista, ettei kaikkia käteismyyntejä ole ilmoitettu.
Korkein hallinto-oikeus oli tehnyt samoista havainnoista täysin toisenlaisen päätöksen. Sen mukaan verotarkastus ei ollut osoittanut, että annetut veroilmoitukset olisivat virheellisiä tai puutteellisia, minkä vuoksi määrätyt jälkiverot olivat perusteettomia. Lisäksi korkein hallinto-oikeus määräsi Verohallinnon korvaamaan yrittäjän oikeudenkäyntikulut.
Lue myös Yrittäjän verotus - Miten varmistaa verotehokkuus?
Mitä tapaus opettaa?
Arvioverotukseen turvautuminen on poikkeuksellinen toimi, johon Verohallinnon ei tulisi ryhtyä kevyin perustein. Se, että verovelvollisen ilmoittamasta veroilmoituksesta poiketaan, vaatii hyviä perusteita. Verohallinnon on tällöin osoitettava, että kirjanpito on sillä tavalla puutteellinen, että ilmeistä, että veroilmoituksilta puuttuu tuloja. Verohallinto ei näin ollen ollut täyttänyt näyttövelvollisuuttaan, kun se tukeutui huonosti tehdyn verotarkastuksen havaintoon.
Yrittäjä oli hävinnyt juttunsa Verohallinnon kanssa, verotuksen oikaisulautakunnassa ja hallinto-oikeudessa. Vasta valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen toi hänelle oikeutta. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuseloste on Verohallinnon, oikaisulautakunnan ja hallinto-oikeuden kannalta kylmäävä. Kyseessä ei ollut tulkintaepäselvyys vaan ilmeinen viranomaisen virhe.
Tavallisen yrittäjän ahdinko on helppo kuvitella, kun häntä on syytetty lähes 22 000 euron tulojen pimittämisestä ja oikeudenkäyntikulutkin olivat yli 9000 euroa. Tapauksessa oli kyse verovuosista 2013 ja 2014 eli ratkaisua koko saagaan on joutunut odottamaan todella pitkään. Pitkän prosessin lisäksi yrittäjä on joutunut epäillyksi veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta.
Tilanne on ollut epäilemättä yrittäjälle äärimmäisen ahdistava, minkä takia onkin onni, että hän on kyennyt vielä hallinto-oikeudenkin päätöksen jälkeen valittamaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tapauksesta voi oppia ainakin sen, että viranomainenkaan ei ole erehtymätön. Yrittäjältä on vaadittu melkoista sisua ja osaamista, kun hän on puolustanut oikeuksiaan oikeudenmukaiseen verotukseen.
Miten Azets voisi olla avuksi?
Harva yrittäjä haluaa riidellä Verohallinnon kanssa tai tavata läpi pitkiä ohjeita siitä, miten verotuksen kanssa tulisi menetellä. Kun kyse on omien oikeuksien puolustamisesta, on viisasta turvautua ammattitaitoiseen apuun. Verotuksen asiantuntijaa käyttämällä voi varmistua siitä, että oma menettely on oikeaoppista ja että verotus toteutetaan oikeudenmukaisesti.
Azetsilta voit saada vero- ja lakineuvontaa avuksesi. Neuvomme muun muassa yritysten tuloverotuksessa, verotuksen suunnittelussa, veroriskien minimoinnissa ja yritysjärjestelyissä sekä avustamme verotusmenettelyssä asiakkaitamme. Aina käsillä ei tarvitse olla edes mitään vaikeaa ongelmatilannetta, vaan myös pienissä asioissa asiantuntijalta saatava varmuus voi tuoda mielenrauhan.