Sweco on rakennetun ympäristön ja teollisuuden suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, joka suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Työn tuloksena syntyy terveellisiä ja turvallisia rakennuksia, tehokasta infrastruktuuria sekä kestäviä energia- ja vesihuollon ratkaisuja.
Swecolla työskentelee 16 000 asiantuntijaa, joista noin 2100 työskentelee Suomessa. Vuosittain projekteja toteutetaan 70 maassa ympäri maailman. Swecon liikevaihto vuonna 2018 oli 1,8 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq).
”Työssä onnistuminen edellyttää meiltä kaikilta tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa ja syvällistä ymmärrystä heidän toiveistaan ja tarpeistaan. Swecon työntekijöinä olemme helposti lähestyttäviä ja asiakkaisiimme sitoutuneita, arvostettuja asiantuntijoita.”
Valmennusta nuorille kyvykkyyksille ja strategiasparrausta johdolle
Azetsin ja Swecon kumppanuus alkoi vuonna 2017, kun Sweco etsi uutta kehittäjää ja toteuttajaa suositulle Young Talents -kehittämisohjelmalleen. Nuorten kyvykkyyksien kehittämisohjelma oli menestyksekkäästi ollut käynnissä jo vuodesta 2013 lähtienYoung Talents -ohjelma oli saanut aikaisempina toteutusvuosina erinomaista palautetta, joten uudella valmentajalla oli edessään isot saappaat. Miten kehittää menestyksekästä koulutusohjelmaa edelleen seuraavalle tasolle?
Kehittämisohjelman toteuttajaksi valikoitui Azets (silloinen Prego), jonka valmentaja Virpi Hämäläinen pääsi suunnittelemaan ja uudistamaan ohjelmaa puhtaalta pöydältä. Kaksi toteutusta on nyt takana ja palaute on ollut erinomaista. ”Tärkeintä on vahva valmentamisen osaaminen ja ammattitaito. Lisäksi olennaista on, että saa asiakkaan ja valmennusryhmän mukaan ja vietyä heidät eteenpäin kohti tavoitetta osallistavalla, mutta jämäkällä otteella”, kertoo Swecon maajohtaja Markku Varis yhteistyökumppanin valinnasta.
Tyytyväisyys yhteistyöhön tiivistyy Variksen mukaan Azetsin valmentajan tapaan johtaa asiakasprojektia, ja hänen tapaansa ottaa ryhmä haltuun ja vetää valmennustilaisuuksia. ”Virpi on äärimmäisen osallistava valmentaja. Hän ei anna valmiita vastauksia, vaan sparraa ja koutsaa ja laittaa ihmiset ajattelemaan ja tekemään itse, mutta samalla pitää huolen, että pysytään aikataulussa ja tavoitteet täyttyvät”, Varis summaa tyytyväisenä.
Young Talents -ohjelmasta käynnistynyt yhteistyö on laajentunut viimeisen vuoden aikana myös johdon strategiasparraukseen ja strategian toimeenpanon tukemiseen. Johtoryhmän sparraajaksi haluttiin asiantuntija, joka hallitsee sekä ryhmädynamiikan että strategisen johtamisen aihealueena. Young Talents -valmennuksesta tuttu Azetsin valmentaja oli luonteva valinta, sillä Varis näkee erityisen arvokkaana, että sama yhteistyökumppani on mukana useammassa projektissa. Azetsin valmentaja fasilitoi syksyllä 2018 Sweco Finlandin johtoryhmän strategiapäivät sekä veti lähes 200 swecolaisen projektipäivän, jossa johtoryhmän valitsemat strategiset teemat lanseerattiin yhtiössä.
Strategisten teemojen käytäntöön vienti on jatkunut myös Young Talents -ohjelmassa. Osana kehittämisohjelmaa nuoret kyvykkyydet tekevät projektitöitä, jotka osaltaan edistävät Sweco Finlandin strategian implementointia, ja joilla on suora kytkös Swecon liiketoimintaan.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä.
Myynti palvelee sinua numerossa 010 756 4500 ja sähköpostitse osoitteessa myynti@azets.com.