Financial Controller
Oletko laskentatoimen ammattilainen, joka jakaa mielellään osaamistaan tiimin kesken? Otatko luontevasti vastuuta ja viet asioita eteenpäin proaktiivisella otteella? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme
Financial Controller
vahvistamaan suurten asiakkuuksien yksikköämme. Tiimiläiset ovat pääosin Helsingissä, Turussa ja Mikkelissä, mutta Azetsin monipaikkaisuuden ja sujuvan hybridityön ansiosta voit liittyä osaksi minkä tahansa toimipisteemme työyhteisöä.
Financial Controllerina vastaat asiakkuuksista kokonaisvaltaisesti ja edistät yhteistyötä proaktiivisella otteella. Varmistat laadukkaan palvelun ja raportoinnin asiakkaan aikataulujen mukaisesti sekä kehität aktiivisesti asiakkaan taloushallintoa ja raportointia. Teet tiivistä yhteistyötä asiakkuustiimisi ja raportoinnin työparin kanssa. Vahvalla substanssiosaamisella tuet asiakkuustiimiä niin päivittäisessä arjessa kuin talouden erityiskysymyksissä. Tiimisi lisäksi tukenasi on ison talon asiantuntijayhteisön osaaminen aina konserni- ja neuvonantoyksiköistä HR-asiantuntijoihin. Tehtävänkuvaa on mahdollista muokata tai laajentaa osaamisesi mukaan esimerkiksi konsernilaskennan tehtäviin.
Arkeesi kuuluu esimerkiksi
- nimetyistä asiakkuuksista kokonaisvaltainen vastaaminen ja niiden proaktiivinen edistäminen tiiviissä yhteistyössä asiakkuustiimin kanssa
- asiakkuustiimiläisten tukeminen päivittäistyöhön ja talouden erityiskysymyksiin liittyen sekä asiakkuuden arjen kehittäminen
- aktiivinen yhteistyö ja tapaamiset asiakkaiden kanssa
- asiakkaiden konsultointi taloushallinnon eri osa-alueilla
- kuukausi-, vuosi- ja ad hoc –raportointi yritysten ja konsernien johdolle, hallitukselle ja sidosryhmille asiakkaan raportointiaikataulujen mukaisesti
- tilinpäätösten laatiminen erillisyhtiöille ja konserneille
- verotukseen liittyvät tehtävät
- asiakkaiden taloushallinnon, raportoinnin, prosessien ja automaation kehittäminen.
Profiilisi
Sinulla on vahvaa osaamista ulkoisesta laskennasta, kirjanpidosta ja tilinpäätöksistä, ja viihdyt moniasiakasympäristön vaihtelevassa arjessa. Otat vastuun asiakkuuksistasi ja edistät yhteistyötä aktiivisesti ja konsultoivalla otteella. Viihdyt tiimityössä, ja erinomaiset viestintä- ja vuorovaikutustaitosi edistävät rakentavaa yhteistyötä. Hyvät priorisointi- ja organisointitaitosi auttavat luovimaan sujuvasti muuttuvissa tilanteissa.
Tehtävässä onnistumisen edellytykset ovat
- vähintään 4 vuoden kokemus monipuolisista kirjanpidon tehtävistä ja tilinpäätöksen laatimisesta
- valmius tehdä monipuolisia tehtäviä ja tarvittaessa juoksevaa kirjanpitoa
- soveltuva korkeakoulututkinto, esimerkiksi liiketalouden tai kauppatieteiden parista
- erinomainen valmius hyödyntää uusia järjestelmiä ja teknologiaa – kokemus Business Centralin käytöstä eduksi
- valmius kantaa vastuuta ja edistää asiakkuuksia proaktiivisella otteella
- kyky ja halu työskennellä tiimissä ja tukea muita
- sujuva suomen ja hyvä englannin kielen taito.
Miksi juuri meille?
Näin tiimistä kerrotaan:
“Minulle tämän työn suola on sen monipuolisuus. Ydintehtävien, kuten raportoinnin ja tilinpäätösten lisäksi pääsen paneutumaan asiakkuuteen hyvin laaja-alaisesti ja oppimaan uutta esimerkiksi järjestelmäsiirroissa. Tämä lisää kokonaisnäkyvyyttä asiakkuuden hoitoon. Omat asiakkaani edustavat myös aivan eri toimialoja, mikä lisää työn kiinnostavuutta.
Työni arjessa pidän erityisesti siitä, kuinka vapaasti voin rytmittää ja suunnitella työtäni, tietysti asiakkaiden aikataulujen raameissa. Vaikka raportointiaikaan voi monesti olla hektisempää, arki on hyvin joustavaa raportointien välissä. Erinomaiset etätyömahdollisuudet helpottavat myös arkea. Tiimissämme arvostan erityisesti sitä, kuinka matalalla kynnyksellä voimme kysyä ja pyytää apua. Vaikka olemme useammalla paikkakunnalla, säännöllinen yhteen kokoontuminen luo hyvää yhteishenkeä.”
Azets työnantajana
Meillä pääset osaksi kansainvälistä ja kasvavaa organisaatiota, jossa jokaisen yksilöllinen panos ja näkemys on tärkeässä osassa yhteistä tarinaamme. Luotamme työntekijöidemme asiantuntijuuteen, ja meillä pääsee keskittymään laadukkaan palvelun tuottamiseen alan parhailla työkaluilla – alan parhaiden kollegoiden tukemana. Etsimme jatkuvasti parhaita tapoja kehittää niin asiakaskokemusta kuin työntekijöidemme arkea. Kasvumme nojaa vahvasti automaatiokehitykseen ja tulevaisuuden työtapojen ja teknologioiden omaksumiseen.
Monipuolisten tehtävien ja osaavan asiantuntijayhteisön lisäksi ammatillista kehittymistä tukevat esimerkiksi kattava koulutustarjonta, työnkiertomahdollisuus ja ison talon mahdollistamat urapolut. Ihmisen kokoinen arki, joustavat työajat ja hybridimallilla työskentely tukevat henkilöstömme hyvinvointia ja arjen tasapainoa.
Kiinnostuitko?
Mahtavaa! Kuulemme mielellämme lisää sinusta. Hakeminen on helppoa ja nopeaa – täytä vain yhteystietosi sekä lisää CV:si, hakemuskirjeesi ja alustava palkkatoiveesi. Haethan tehtävää mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään sunnuntaina 4.5.2025 – tai miksei jo tänään! Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä, joten odotamme innolla hakijoita eri taustoista.
Jos jokin jäi askarruttamaan, annamme mielellämme lisätietoja:
- 9.–20.4. ja 28.4.–4.5. välillä: tiiminvetäjä Heidi Hämäläinen (heidi.hamalainen@azets.com), puhelimitse tavoitettavissa ti 15.4. klo 9–11, to 17.4. klo 9–11 ja ma 28.4. klo 11–13 numerosta 0504531284
- 21.–27.4. välillä: yksikönvetäjä Mikko Putkinen (mikko.putkinen@azets.com)
Azets on talous-, palkka-, HR- ja neuvonantopalveluja sekä niitä tukevia teknologiaratkaisuja tarjoava kansainvälinen toimija, jolla on yli 9 000 työntekijää ja 190 toimipistettä kuudessa maassa. Olemassaolomme tarkoitus on parantaa työntekijöidemme, asiakkaidemme ja yhteiskuntamme työelämää – kestävästi ja vastuullisesti. Yli 100 000 asiakasta luottaa meihin liiketoimintansa tarpeissa, jotta he voivat keskittyä olennaiseen.
Haluatko tietää lisää työskentelystä Accounting -liiketoiminnassamme? Lue blogimme Azetsin CI-ryhmä kehittää parhaita työtapoja tai Töissä talouhallinnon ammattilaisena! Lisätietoa löytyy myös urasivuiltamme.
Seuraa Azetsia sosiaalisessa mediassa:
@Instagram, @Facebook, @LinkedIn